• Oops she did it again


    Päätin mennessäni hakemaan tyttöjä päiväkodista ja iltapäiväkerhosta, että tänään tulee hyvä ilta. Odotin kärsivällisesti vanhemman lapsen pukeutumista, enkä rynnännyt hakemaan pikkusiskoa kuten yleensä. Annoin pikkusiskon keinua rauhassa, ennen kuin lähdettiin päiväkodista kotiin. Kerroin tytöille, että olin ostanut heille isoa maalauspaperia ja kysyin haluaisivatko he maalata, kun päästäisiin kotiin. Laitoin tytöille maalaustarvikkeet valmiiksi ja autoin heitä maalaamisessa. He saivat yhdet maalaukset valmiiksi, kunnes pienempi kaatoi vesimukit pitkin pöytiä. Jostain syystä siihen loppui sekä maalaaminen että valokuvaaminen. Sellainen hän on, meidän pieni pyörremyrsky. Ehkä tästä vielä voi tulla hyvä ilta, mutta kyllä nämä tekevät sen välillä pirun vaikeaksi.

    p.s. Hankin aina Hulluilta Päiviltä piirustus/maalauspaperia ja muistikirjoja tosi edullisesti.