Muistan niin hyvin, miltä tuntui silittää tuota silkkistä vauvan poskea. Pehmeä se poski on vieläkin. Meidän pienempi on ikuisesti minun vauvani. Vaikka onkin jo tosi iso tyttö ja tänään kaksivuotias. Mahdottoman vikkelä ja taitava. Kiipeilee kuin apina ja toimii kuin pyörremyrsky. Tämän tytön kanssa sattuu ja tapahtuu. Osaa pomppia mahdottoman hienosti trampoliinilla, tekee monta peppupomppua peräjälkeen. Tykkää hoitaa vauvanukkeja, lukea kirjoja ja olla ulkona. Harjoitteli eilen "Paljon onneea vaan, kiitos!", heräsi siihen lauluun ja sanoi kiitos. Rakas.
I remember the feel of that silky baby cheek. It's still soft. Our smaller girl will always be my baby. Even though she's such a big girl already and turned today two. She's so fast and clever. She likes to take care of the baby dolls, read books and play outside. She practiced yesterday "Happy birthday to you, thank you!", woke up to that song and said thank you. My love.
Posts
