-
Vuoden viimeinen päivä on mennyt kiireessä. Käytiin aamupäivällä tyttöjen kanssa ale-ostoksilla, lastenvaatteita Popista. Kävin myös ostamassa urheilukortin, jospa sitä jaksaisi vähän ryhdistäytyä. Liikuntasaleilla mahtaa olla taas alkuvuodesta tungosta. Suklaajuustokakku on uunissa ja kohta lähdetään ystäväperheen luo uutta vuotta juhlimaan.Tämä vuosi on ollut todellakin tapahtumarikas. Monesta asiasta saamme olla onnellisia. Parasta tässä vuodessa on tietysti ollut pienen tyttäremme syntymä. Hän täytti jo 5kk, aika menee hurjan nopeasti! Toinen suuri asia on ollut oman talon suunnitteleminen ja rakennuttaminen. Ensi vuonna opetellaankin sitten omakotiasujiksi. Esikoisesta on kasvanut iso tyttö, joka osaa jo lukea, kirjoittaa vähän sekä pelata Unoa. Ihan uskomatonta, miten nopeasti hän on kasvanut. Tähän vuoteen on mahtunut myös murhetta ja väsymystä. Päällimmäisenä on kuitenkin kiitollinen olo. Olisipa ensi vuosi meille yhtä hyvä, terveyttä toivon ennen kaikkea. Ilman sitä ei ole mitään.Onnellista uutta vuotta kaikille! -
Aika monta pölyistä viikonloppua takana. Joitakin vielä edessä. Vielä on omat työt rajoittuneet siivoamiseen, suunnitteluun, hankintoihin ym. Lumitöitäkin on pitänyt tehdä. Loppiasena alkaa totisempi aherrus. Maalaamista, tapetointia, panelointia, ullakon levytystä ainakin tiedossa. Ensimmäinen valmis pinta on jo näkyvissä. Kyllä tästä vielä koti tulee.
-
Tein itse yhden joululahjan tänä vuonna ja senkin kanssa meinasi tulla kiire. Mallina Sunflower Tam Knitting Nature -kirjasta. Lanka Shibui Knits Merino Alpaca ja puikot 4mm. Samanlaisenhan neuloin itselle syksyllä. Alimmassa kuvassa väri sinnepäin, oli aatonaattona jo hämärää, kun sain hatun valmiiksi :) Tämä meni kummitytölleni. Mallina siskoni.
-
Neuloin vauvalle jo pääsiäisenä villapaidan suloisen pehmeästä langasta, jonka olen saanut näytteenä. Ohje on Rowanin Little Treasures -kirjasta, Agnes. En jaksanut virkata paitaan ohjeessa ollutta tipua. Malli on ihanan yksinkertainen ja kaunis ilmankin. Neuloin pienimmän koon, onneksi paita on juuri sopiva nyt, kun lämmintä paitaa tarvitaan. -
Lisää blogilukemista voi löytää Times Onlinen suosikkiblogilistalta. Mahtavaa, siellä on myös suomalainen ihanan seesteinen Nestled In -blogi!
-
Kiitos ihanalle Riikalle ihanista sanoista ja tunnustuksesta! Nyt en osaa valita yksittäisiä kirjoittajia, joille tämän myöntäisin, joten kiitos kaikille täällä kävijöille!
-
Lastenhuoneen tapetit ovat tuottaneet hurjasti päänvaivaa. Meidän taloon tulee aika paljon harmaata ja aluksi ajattelimme, että molemmat nukkumahuoneet tapetoitaisiin harmaalla tapetilla. Lastenhuoneeseen oli jo ihan tapettipohdintojen alussa päätetty ottaa Tapettitehtaan ihana Mimosa (keskellä oikealla). Tuo tapetti on oikeasti aivan tosi suloinen, kuva ei anna oikeutta sille. Sitten ihastuin tuohon harmaaseen 2+3 -tapettiin, jota näkee usein valkoisena mustilla ääriviivanumeroilla. Sitten löysin (Tapettitehtaalta myöskin) tuon ihanan Pöllö-tapetin. Se on niin tumma, että sen kaveriksi ajattelin Apollo-tapettia (perhoset). Tämä yhdistelmä tuntui minusta kuitenkin liian raskaalta. Lisäksi ajattelin, että näyttäisivätköhän pöllöt pelottavilta hämärässä huoneessa iltaisin.Yhtenä vaihtoehtona on ollut koko huoneen maalaaminen vaaleanharmaalla ja yhdelle seinälle tapettikirahvin tai -puun liimaaminen. Tuo puu tyttöjen sänkyjen välissä olisikin tosi kiva. Tapettikuvia saa Suomesta Gaudete Kidsistä. Sitten keksin, että haluan lastenhuoneen päätyseinälle keltakuvioisen tapetin ja muut seinät maalataan vaalean harmaalla. Tällä hetkellä olen siis keltaisen tapetin kannalla. Se on jotenkin ihanan valoisa ja aurinkoinen valinta lastenhuoneeseen. Lisäksi tykkään kovasti retrostakuoseista. Vasemmalla ylhäällä Auringonkukka ja oikealla Atomi, molemmat Tapettitehtaan. (Tapettitalo Helsingissä on palvellut todella ystävällisesti Tapettitehtaan tapettinäytteiden kanssa) Auringonkukka on tosi retro, se on tällä hetkellä suosikkimme. Valintoja pitäisi tehdä hyvin pian. Mikä näistä on sinun suosikkisi?
-
Olin viikonloppuna asuinpaikkani pienissä joulumyyjäisissä myymässä käsitöitäni, kuten edellisinäkin vuosina. Myyjäisillä on hauska olla tuttujen myyjien kanssa, mutta tällä kertaa ihmisiä kävi tosi vähän. Näin joulun alla lauantai on tosi huono päivävalinta pienille myyjäisille.Näpersin kaikenlaista pientä marraskuusta lähtien. Painoin kankaalle sieniä, joista syntyi tyynyjä sekä pieniä riisipusseja. Innostuin myös paperiaskartelusta. Myyjäisiin tein pakettikortteja, tarroja, joulukortteja sekä päällystin tulitikkuaskeja. Eniten meni pakettikortteja sekä pieniä sieniriisipusseja, joista tulikin aika söpöjä. Tarroja jäi yllinkyllin omiin lahjapaketointeihin. Tulitikkujakin löytyy nyt tästä taloudesta ihan riittävästi. Mitähän noille sieni- ja lumihiutaletyynyillekin keksisi...
Subscribe to:
Posts (Atom)