• Mustasta seinästä tuli harmaa seinä. Mietimme pitkään, kuinka käsittelisimme tämän olohuoneen muuratun seinän. Päätimme käsitellä kiviseinän eri tavalla kuin muut seinät, muihin seiniin tulee tapettia. Vaihtoehtoina oli rakennuslaasti, lakattu laasti tai Decosin savipohjainen laasti. Jostakin lehdestä kuin, että tuo Decosin laasti maksaa noin 200€/neliö, joten se vaihtoehto tippui aika nopeasti harkinnasta. Loppujen lopuksi päätimme käsitellä seinän Tikkurilan Tunto Hienolla.

    Ensimmäisen kerroksen teimme sillä mustalla Laava-sävyllä ja sen päälle Graniitti-sävyllä. Tumma tausta paistaa osittain harmaan alta, tehden pinnasta elävämmän värisen. Harmaan lastasimme vähän tiukempaan kuin mustan. Ensimmäinen kerros oli hauska ja helppo tehdä. Toisella kerroksella maali kuivui jostain syystä hurjan nopeasti ja seinään jäi ensimmäisessä kuvassa näkyvät raidat. Loppujen lopuksi pieni hiominen auttoi, eivätkä raidat enää paista silmään niin pahasti. Seinästä tuli minusta aika hauska, matta ja elävä pinta, vaikka välillä usko meinasikin loppua. Seinän toinen puoli työhuoneen puolella on käsitelty samalla tavalla.

    Ensimmäisessä kuvassa seinä näyttää aika siniseltä, koska ikkunoissa oli vielä siniset muovit. Muovit lähtivät tänään ja valo tuli olohuoneeseen. Kylläpä se onkin valoisa huone!


  • Moletamunrolta sain perjantaina ihanaa postia. Paketissa olivat keittiön valaisimet sekä jotakin ihanaa "ylimääräistäkin". Tykkään antaa Pilvi-siskolleni kaikkea pilvi-aiheista ja nyt mietin raaskisinko luopua tästä Donna Wilsonin huivista. Vaikeaa olisi, huivi on ihana. Joululahjaksi Pilvi sai pilvi-tarroja :)

  • Kitschistä löytyi hauskoja kaakelitarroja, joilla voisi joskus tulevaisuudessa piristää valkoisia seinäkaakeleita. Kunhan nyt pääsisi ensin katselemaan niitä valkoisiakin :)


  • - on onneksi vielä vauva
    - osaa kieriä, peruuttaa ja pyöriä ympyrää vatsallaan
    - harjoittelee ryömimistä
    - tykkää tarttua kaikkeen kuten hiuksiini, kasvoihini sekä hoitoalustan päädyssä olevaan pesukoneen johtoon
    - on juuri alkanut harjoitella oikean ruoan syömistä
    - herää öisin vielä turhan usein
    - ei osaa vielä istua syöttötuolissa
    - tykkää touhuta lattialla vatsallaan ja pyöriä ympäriinsä
    - tykkää ääniä päästävistä leluista
    - tykkää kylpemisestä
    - innostuu aina siskon nähdessään
    - on kovaääninen ja tykkää höpöttämisestä sekä laulamisesta
    - on iloinen ja tyytyväinen kullanmuru
    - osaa myös vaatia haluamaansa
    - viihtyy hyvin autossa
    - on puolen vuoden päästä jo vuotias!

  • Toivoo toinen pieni.

    linkki

  • Meillä on lattia. Sillä voi kävellä sukkasillaan. Sillä voi leikkiä legoilla. Se on lämmin ja ihana. Mutta ei valmis. Jos haluaisi päästä helpolla, niin ostaisi tietenkin lattian, joka on asennuksen jälkeen valmis. Voi kuinka helppoa se olisikaan. Mutta ei me. Me ei haluta päästä helpolla mistään. Me halutaan välttämättä raahata väliovia, sisäikkunoita, valaisimia, pönttöjä, panelikasoja, laattalaatikoita, maalipurkkeja, rakennustarvikkeita, sahoja, poria ja muita huoneesta toiseen, jotta saadaan maalattu lattia. Mutta on se sen arvoista. Se on hieno ja ihana.

  • Rakennusaika on ollut rankkaa esikoiselle. "ei mennä taloustontille, siellä on ihan tyhmää." Rautakaupassa hän alkoi viihtyä, kun keksi niiden leikkipaikat. Kauan luvattu leikkipuistopäivä järjestyi miehen viimeisenä lomapäivänä viime viikolla. Ne olivatkin parhaiten käytetyt kaksi tuntia pitkään aikaan.

  • Viime viikolla tehtiin pieni sohvanhakumatka. Vierashuoneeseen löytyi sopivan tyylinen vanha vuodesohva, joka piti noutaa parin tunnin päästä. Kiertelimme muutaman huonekalukaupan eikä tarjolla tuntunut olevan oikeanlaista vuodesohvaa ja onneksi sellainen löytyi sitten käytettynä. Parempi niin. Sohvasta ei ole nyt kuvaa, kun se on vielä pimeässä varastossa, mutta myöhemmin sitten. Paluumatkalla pysähdyttiin Humppilan Lasiin syömään ja sieltä löysin Marimekon Purnukka-kangasta edullisesti. Siitä taitaa tulla pöytäliina ensi jouluksi. Ihanaa olla omassa uudessa kodissa ensi jouluna.

  • Lehti postilaatikossa piristää aina. Minulla on uusi seinälokerikko odottamassa uuteen kotiin pääsyä. Ajattelin maalata sen valkoiseksi ja harkinnassa on vielä lokeroiden taustan tapetoiminen. Kolmannen kuvan alalaidassa hauska esimerkki. Näytepalojahan meillä riittää. Toiseksi ylimmässä kuvassa on ihanan seesteinen leikkihuone. Jos nyt pitäisi hankkia pinnasänky, hankkisin ehdottomasti tuon alimman kuvan sängyn. Harmi, ettei tarvi. Olen ihaillut tuota sänkyä jo vuosia. Ja tuollainen seinähyllykkö on etsinnässä lasten kirjoja varten.

  • Viimeiset kuukaudet olemme eläneet aikamoisessa kaaoksessa. Tavaroille ei ole säilytyspaikkoja eikä oikein ole ollut energiaa edes yrittää pitää kotia järjestyksessä. Minulla on sellainen illuusio, että uudessa kodissa kaikki on toisin ja koti tulee olemaan hyvässä järjestyksessä. Kovasti ainakin aion yrittää estää erilaisten kasojen muodustumisen. Ja sehän edellyttää, että kaikilla tavaroilla on paikkansa. Miehen kauhuksi meille hankittiin Dymo. Laputus alkakoon :)

  • Minnan blogissa oli tässä vähän aikaa sitten puhetta askartelevista isistä. Olin tässä eräänä iltana maalaamassa keittiön paneleita (4 tuntia taukoamatta, huh, meille tulee iso keittiö :). Sillä aikaa mies oli askarrellut tyttären kanssa miekan ja kilven. Materiaaleina pahvi ja ilmastointiteippi :) Aika hienot, eikös?

  • Madelenin blogista bongasin ihanan julistelinkin. Nää on mahtavia! Jostain syystä nuo talot viehättää minua :)
  • Kävin tänään hakemassa tapetteja Tapettitalosta Kalliosta ja kävin samalla Akselissa design poistomyynnissä. Valitettavasti kaikki Artekin lastenkalusteet olivat menneet, mutta ostin sitten kaksi mustapintaista jakkaraa. Itseasiassa yksi tuoli jäi vielä sinne odottamaan noutoa, sekin oli löytö. Lisäksi muutama valaisin jäi harmittamaan, saa nähdä täytyykö illalla käydä vielä uudestaan...

  • Tänään hommat edistyivät hurjasti talolla, kun oli paljon apuvoimia. Miehen kanssa käsiteltiin tuo olohuoneen muurattu seinä. Tarkoituksena oli laittaa tuon mustan päälle harmaata, mutta nyt tuo musta seinä näyttääkin tosi hienolta. Huomiseen asti on aikaa pohtia, jääkö seinä mustaksi vai laitetaanko päälle harmaa.

    Työhuone on seinän toisella puolella ja sai saman käsittelyn. Se seinä tehdään ainakin harmaaksi. Voi olla, että aloitetaan huomenna työhuoneen seinästä ja saadaan lisää miettimisaikaa olohuoneen seinän kohtalosta. Olohuone on kyllä iso ja valoisa tila ja kestäisi varmasti mustan seinän. Ja valkoinen takka näyttäisi hyvältä tuota seinää vasten. Ihan mustahan tuo väri ei edes ole. Seinä on käsitelty Tikkurilan Tunto Hienolla ja sitä oli tosi hauskaa laittaa. Mies telasi ja minä tasoitin tapettilastalla. Paljon hauskempaa kuin maalaaminen. Sävy on laava.

  • Vihdoinkin alkaa näkyä myös valmiita seinäpintoja. Kylpyhuoneen ja wc:n seinät on melkein kaakeloitu. Tuohon suihkujen väliin tulee muurattu pesuainehyllykkö. Keittiön seinä paneloidaan. Panelit maalataan vielä ainakin kerran seinässä. Toivottavasti se toinen kerta riittäisi. Maalattavia paneleita riittää vielä usealle illalle. Sen jälkeen pitäisi vielä maalata listat sekä käsitellä saunan panelit. huh.

    Voi näitä meidän raksa-lapsia. Jääköhän niille elinikäiset traumat?


  • Olen aika kauan etsinyt sopivaa lääkelaatikkoa. Viime viikolla löysin sopivan laatikon: ei kahvaa kannen päällä, kansi pysyy päällä tukevasti, kannessa on saranat ja sivuilla on kahvat. Hyvä laatikko ja sisällä lokeroita. Rautakaupasta. Ainut kauppa, jossa käyn nykyään. Tai eipäs unohdeta nettikauppoja...

    Todellisuus: Meidän koti tällä hetkellä. Kaaos.

  • Pikainen kysymys: Olisiko jollakin kokemusta kertoa, kuivuuko Uulan lattiamaali nopeasti vai pysyykö kauan nihkeänä? Kuivuuko Betolux nopeasti? Uulalla oltiin ajateltu maalata lattiat, mutta ainakin Uulan ovi- ja ikkunamaali tuntuu kuivuvan melko hitaasti. Ja meillähän alkaa olla jo kiire, tietysti.

    edit. Kyllä se ovi- ja ikkunamaali kuivuukin ihan hyvin. Yhdessä yössä oli pintakuiva, kun talossa oli vähän lämpimämpää. Eiköhän me sillä Uulalla maalata se lattiakin.



  • Mietiskelin tässä lastenhuoneen sisustusta ja kävin katselemaan julisteita allposters.comista. Tuo Babar ilmapalloineen on ihana. Utelias Vili on tyttären lempiohjelmia. Olisi kiva löytää myös joku kiva juliste olohuoneeseen, mutta se onkin vaikeampi juttu. Beatles on lempibändejäni, mutta ei ehkä kuitenkaan seinälle. Lastenhuoneeseen on kyllä löytynyt jo yksi juliste ja muitakin juttuja on tullut hankittua. Jääköön ne vielä salaisuudeksi.