•  
      

    Ensimmäinen yö nautittiin lähes tyhjästä kodista. Seuraavana päivänä saapui kaaos. 80 muuttolaatikkoa, lukematon määrä jätesäkkejä, säilytyslaatikoita ja huonekaluja. Tavaroiden selvittämiseen menee vielä kauan. Onneksi on vintti. Tarkempi selvittäminen jäänee lämpimämpään vuodenaikaan. Kuvista huomaan miten paljon täällä on vielä kesken. Oma väsynyt silmä ei listojen puuttumisesta enää häiriinny. Lauteita tehdään kuulemma ensi viikolla. Telkkari ei vielä näy. Olympiakisoja ollaan seurattu silloin tällöin netistä. Aika vähän. Meille tuli sitten mustat pistorasiat ja katkaisijat. Oikea valinta meille. Sisällä on kaikki valaisimet paikoillaan. Niiden eteen on nähty vaivaa ja se kyllä palkitsee. Vielä puuttuu keittiön taso, allas ja liesi.


  • Neljä yötä ollaan oltu uudessa kodissa. Netti saatiin eilen pelaamaan. Viimeiset viikot ovat vetäneet aivan naatiksi. Paljon on vielä kesken, mutta yritetään nyt ensin päästä noista muuttolaatikoista eroon. Ensimmäinen valmis huone oli vieras/leikkihuone. Tuo koiranputkitapetti on aivan älyttömän hieno. Ja meidän talo on hienoin talo ikinä. Ja niinhän sen pitää ollakin. Ja mulla on tänään synttärit! 
  •  
      
      
     


    Surffailin illalla Etsyssä lähinnä printtejä etsiskellen. Siellä on kyllä tarjolla kaikenlaista mahtavaa. Tässä muutamia kivoja vastaan tulleita juttuja. Knitty, knitty -printti Ashley G, Borrowed Spoons -keittiöpyyhe Skinny laMinx, La Bicyclette -valokuva Alicia Bock, kissa-postikortti Childlike Wisdom.

    Elämä on hurjan kiireistä tällä hetkellä. Kiirettä pitää talon kanssa eikä stressiltäkään olla vältytty. Muuttoon on enää päiviä aikaa eikä meillä ole vielä esimerkiksi keittiötä. Eipä taideta muuttaa valmiiseen kotiin, ei. Nyt keskitytään viimeisten rasitusten jaksamiseen. Nähdään, kun taas keretään!

  •  
     

    José A. Gandían Gandía Blascolle suunnittelemat matot ovat aika upeita. Lueskelin yrityksen nettisivuja ja huomasin, että se onkin Valencialainen yritys. Yksi hyvä syy lisää lähteä Valenciaan. Viime aikoina sinne onkin ollut ikävä. Tuo herkkusienimatto on mahtava!

  •  

      

     

    Paljastetaan nyt, että tämän hetken suosikkijulisteeni on tuo Jim Datzin Manhattan-juliste, jota saa Three Potato Four -kaupasta. Julisteen viereen sopisi hyvin Mujin New York -palikkakokoelma. Olen jo vuosikaudet haaveillut pääseväni New Yorkiin, mutta vielä en ole sielä käynyt. Jostain syystä haluaisin mennä sinne erityisesti syksyllä. Three Potato Four -kaupassa olisi myös näin söpö pankki. Nuo talot viehättävät minua jotenkin tosi paljon.






  • Kun päätyökseen kantaa 8,5 kiloista lötkövauvaa edestakaisin, ylös ja alas kaksikerroksisessa asunnossa ja vapaa-ajallaan kantaa kaikenlaista rakennustavaraa edestakaisin, ympäri ämpäri ja maalaa lautoja, listoja ja seiniä edestakaisin, ylhäällä ja alhaalla, alkaa olla käsivarret aikamoisen maitohapoilla. Tämän lisäksi tuo aina vain lisääntyvä lumi saartaa ulko-oven sekä autot ihanuudellaan vaatien lumilapion käyttöä kahdella pihalla tuon kaiken edellä mainitun lisäksi. Ei ole lisätarvetta käsijumpalle, muulle kylläkin. Tänään väsyttää.



  • Ja nämä veikeät julisteet löytyvät täältä. Vähän pienet kuvat, sivuilta ei saanut suoraan kopioitua.



  • Lisää kivoja julisteita Vandashopista. Tuolta näyttäisi löytyvän kaikkea muutakin mukavaa ja toimitus onnistuu Suomeenkin.









  • Vandaprintsiltä löytyi lisää hienoja juliste-ehdokkaita. Parasta täällä on se, että julisteen koon saa itse valita. En kyllä jaksanut tutkia, että toimittavatko he Suomeen. Juliste-linkkejä näyttää kertyvän, joten laitoin niille oikein oman tunnisteenkin.




  • Tajusin tässä vähän aikaa sitten, että kohta meillä ei ole enää jääkaapinovia, joissa leikkiä magneeteilla. Magneettifanille täytyy löytää toinen paikka niillä leikkimiseen. Löysin surffaillessa tällaisen Es:n Blätterbaum-magneettipuun ja tällainen on pakko saada! Mutta musta vai valkoinen. Ikuinen ongelma.

  • Kylpyhuoneen kaakeloinnit ovat valmiit. Tulinpa vaan kertomaan, että kaakeloidusta reunasta tulee ihan tosi siisti tällaisen reunalistan avulla. Meidän listat ovat valkoiseksi maalattua alumiinia. Kulmissa on vielä tuollaiset napit, jotka ovat kuin piste iin päälle. Siistiä!

    Vähän harmittaa, että yhteen kohtaan remonttimies ei muistanut laittaa tuota nappia ja listaa. Viimeksi se kohta oli vielä niin saumausaineessa, ettei oikein nähnyt haittaako tuo listan puuttuminen. Toivottavasti sitä ei huomaa. Jaahas, kehtaiskohan sitä sitten esitellä koko kylppärin. Pesuainehyllystä tuli ainakin hieno!


  • Väsynyttä maanantaita piristää kyllä kovasti tänään saapunut Hang It All -naulakko. Rakentaminen tuntuu tällä hetkellä todella raskaalta. On kirjaimellisesti voimat loppu, mutta vielä pitää muutama viikko jaksaa painaa pitkää päivää ja kovasti hommia. Enpä malta odottaa, että pääsen ripustamaan tämän seinälle. Alunperin ajattelin, että tämä naulakko tulisi eteiseen, mutta nyt en enää tiedä raaskinko laittaa tätä sinne vai laittaisiko sittenkin lastenhuoneeseen. Saapa nähdä.