• Minulta on puhti pois. Viimeaikaiset deadlinet, kevätjuhlat, pihatyöt, synttärijärjestelyt, siivoukset ja leipomiset ovat tehneet tehtävänsä. Kameliltakin selkä katkeaa jossain vaiheessa. Eräänä yönä näin unen, jossa hukuin. Nyt täytyy karsia kaikki ylimääräinen ja yritän pitää blogin hetken aikaa pois mielestä, vaikka tekeekin mieli kirjoittaa monista asioista. Tulen takaisin vanhojen kuvien kanssa, kun helpottaa. Tai sitten vaikka ilman sanoja. Ei se ole niin tarkkaa. Nautitaan alkavasta kesästä!

    (kuvat suoraan kännykkäkamerasta, aika hyviä!)

    I'm exhausted. I'll be back when things get easier. 


  • Kala on varsinaista pikaruokaa. Tällä kertaa paistoin kuhaa kevätsipulien kera voissa. Lopuksi loraus kermaa pannulle ja kastikekin on hetkessä valmis.

    Fish with spring onions.



  • Yhtä paljon kuin olen kiitollinen lapsistani, olen kiitollinen myös miehestäni, joka järjesti minulle tänään ihanan aamiaisen, löysi minulle pioneja ja hankki lahjan. Kyllä, minä haluan saada lahjan aina kun on hyvä syy :) Esikoisen kortissa olen aika pisamainen. Pienempi oli ylpeä tekemästään taulusta. Loppupäivä menikin sitten omalla kuntosalilla, pihatöissä.

    Mother's day. My darling husband made me a great breakfast and got me my favourite flowers and a present. Children's presents were adorable as always.

  • Joskus yksinkertainen on parasta. Punaiseen maitoon keitetty riisivelli voisilmällä ja ruisleipää ohuilla meetwurstiviipaleilla. Helppoa, halpaa ja hyvää. Hauskaa viikonloppua!

    Sometimes simple does it. Have a nice weekend!




  • Meinasi mennä hiirenkorvat ihan ohi tänä keväänä. Onneksi vielä illallakin on valoa käydä metsässä.

    I almost missed the small new leaves. Luckily there's enough light in the evening to go to the forest.


  • Kivoja uutuuksia Present&Correct -verkkokaupasta. Ottaisin mielelläni tuollaisen paperitelineen omalle työpöydälleni. Ja paljon muutakin kivaa paperitavaran ystävälle löytyy tuolta.

    Sweet office supplies from Present&Correct webshop. 


  • Jälleen yksi resepti kokeiltu Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat -kirjasta. Tällä kertaa sinappikanaa ja kermaperunoita. Hyvää oli jälleen kerran. Ajattelin, että voisin alkaa julkaista perjantain ateriainspiraatio -postauksia näin perjantaisin. Sillai stressittömän säännöllisesti. Joskus ehkä jotain muutakin kuin Jamien reseptejä, tai sitten ei. Iloista viikonloppua!

    Another recipe from Jamie Oliver's 30 minute meals -book tested. This time some mustard chicken and potatos dauphinoise and it was good again. I will start posting Friday's food inspiration -posts on Fridays but without stress. Sometimes also something else than Jamie's food, perhaps. Happy weekend!
     


  • Lumien sulamisesta ei ole kuin pari viikkoa ja kovasti näkyy jo vihreää kukkapenkeissä. Rikkaruohot rehottavat tietysti ensimmäisinä, mikään ei ole niin vahva kuin rikkaruoho. Olen iloinen syreenin silmuista, pionin aluista ja kohta herkuteltavissa olevasta yrttipenkistä. Arki juoksee taas sitä vauhtia ettei lehtiä ehdi lukea, postia avata, sänkyä pedata eikä pyykkiä pestä. Yritän pysyä perässä. Huomenna taas ruokainspiraatiota viikonlopuksi!

    It's only been a couple of weeks since the snow melted away but there are already many plants growing. Summer is just around the corner, though it's still quite chilly here in Finland. Life is busy, I can hardly keep up with everything there is to do. But I'm doing my best. Tomorrow some food inspiration for the weekend!