-
Innostuin kuvailemaan kotoa löytyviä mustavalkoisia asioita. Hauskaa.
Kiitos Sanna Matildalle palkinnosta! Olipa kunnia. -
Kivoja teippejä ja kortti Tas-kasta. Ja miten söpöjä pieniä paketteja isosta paketista paljastuikaan. Nämä paperit laitettiin tietysti talteen. Ovatpa viitseliäitä siellä Tas-kalla. -
Järjestelin eräänä päivänä käsityö- ja sisustuskirjat värijärjestykseen olohuoneen kirjakaappiin. Alahyllyllä on lisäksi puutarhakirjoja sekä joitakin sekalaisia kirjoja, jotka eivät ole minkäänlaisessa järjestyksessä. Ullakolla on lisää kirjoja, joille ei nyt minkäänlaista hyllyä. Mutta nämä kirjat ovatkin niitä, joita selaillaan jatkuvasti. Hankalaa oli tämä kuten kaikki muukin pienen mittarimadon kanssa, joka liikkuu yllättävän nopeasti. Sitä ollaan jatkuvasti johtojen, pistorasioiden ja lattialla lojuvien tavarakasojen kimpussa. -
Viikonloppuna meille rakennettiin lauteet. Niistä haluttiin todella yksinkertaiset, mutta hienoista leveistä lankuista. Tarkoitus oli käsitellä lauteetkin mustiksi, mutta tähän hätään ei ehditty ja nythän tuo lämpökäsitelty haapa näyttääkin tosi hienolta mustien seinien kanssa. Eilen saunottiin ensimmäistä kertaa pillerilampun loisteessa. Tuo lamppu on ihana, posliinikantainen valaisin Rakennusapteekista. Kiuas on Mondexin Total Smooth Black tai jotain sinnepäin. Kiukaaseen haluttiin vuolukiveä, muttei pelkästään. Vuolukiveä on lattiakin, joka on muuten hienompi kuin uskottekaan. Kylläpä oli hyvät löylyt ja oli niitä odotettukin!
Porrasjakkara ja niitä listoja puuttuu vielä. Mutta ehtiihän sitä. -
Kävin tänään Ikeassa. En tykännyt yhtään Henny Cirkel -pussilakanan kuosista läheltä katsottuna. Kajsa Stenistä en tykännyt alunperinkään ja tuo Kajsa Blad on tosi huonoa laatua. Mutta löysinpäs yhdet lakanat. Jorun-huopaa en nähnyt kaupassa ollenkaan, olisi ollut kiva tarkastella sitä lähemmin. Lähdin hakemaan pahvinkeräystä varten erästä kassia, siitä lisää myöhemmin, mutta löytyi sitten vähän muutakin. Kaikki hyödyllistä, turhaa roinaa en tänne enää kaipaa. Yritän viikonlopun aikana saada paikkoja taas vähän enemmän järjestykseen.
Hauskaa viikonloppua! -
Katselin tässä pussilakanakuumeessani Ikean lakanatarjontaa. Sinivalkopallolliset Henny Cirkel -lakanat näyttävät ihanan raikkailta. Kajsa Sten -lakanat muistuttavat aika paljon Marimekon Kivet-kuosia. Nuo huovatkin näyttävät kivoilta. Mulla on ihan perjantai-olo. Onneksi se on jo huomenna. -
Tammikuussa keittiön lamppujen kanssa tilaamani Donna Wilsonin Robin-tyyny on päässyt vierashuoneen sohvalle. Tyyny on ihana ja tykkään sen sinapinkeltaisesta väristä. Sohva on vanha 60-lukulainen laverisohva, jolla on älyttömän hyvä nukkua. Ensimmäiset pari viikkoa nukuttiin tällä sohvalla, kunnes saatiin oma sänky paikalleen. Sohvan kangaspäällinen on uusittu 80-luvulla ja on tosi hyväkuntoinen ja hieno, mutta haisee tunkkaiselle. Onko olemassa jotain keinoa pestä tuollainen kangaspäällinen irrottamatta sitä tyynyjen päältä? Jossain on joskus tainnut olla sellainen höyrypesin, joka voisi toimia? -
Illalla auringon valoa löytyy eri paikoista. Tykkään tuosta Cow Parsley -tapetista niin paljon, että haluaisin sitä myös makuuhuoneeseen. Mustana. Mutta ei kai me viitsitä samaa laittaa kahteen huoneeseen. Vielä parempi tapetti on etsinnässä. Kodinhoitohuoneen seinävalaisin on aito 50-lukulainen. Ihana. -
Onhan nämä ilmat pihalle -pussit varmaan monille jo tuttuja? Meillä ensimmäistä kertaa kokeiltiin ja kyllä ovat mahtavia. Sinne menevät vuodevaatelaatikkoon kevyesti kaksi peittoa, leveä petari ja useita tyynyjä. Ja vielä jää tilaa. Ja pysyvät pölyttöminä. Se jää vielä nähtäväksi, että minkälaisia ruttukasoja noista pusseista ilmestyy, kun ne seuraavan kerran avataan. Mutta tähän mennessä tuntuvat huippuhyviltä keksinnöiltä. -
Aikainen auringonvalo on oranssia. Meidän olohuoneeseen ja keittiöön riittää valoa aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Aurinkoiset läntit vain siirtyvät paikasta toiseen. Aurinko nousee nopeasti ja valoläikät laskevat sitä mukaa alemmaksi. Tällä hetkellä valokeilassa paistattelee lattialla möngertävä pikkutyttö. Yhdessä kuvassa vilahtaa meidän ovikellomme, joka pirisee kauniimmin kuin mikään muu.
Subscribe to:
Posts (Atom)