• vinkkejä talon rakentamista suunnitteleville

     
      
      
      

      


    Täällä käy ainakin muutama, jotka aloittelevat talon rakentamista. Tässä oman rakennuskokemukseni perusteella muutamia vinkkejä rakentamista suunnitteleville:

    - Suunnittele virallinen pohjakuva niin valmiiksi kuin mahdollista. Etenkin vesipisteiden paikat. Helpompi liikutella niitä tässä vaiheessa kuin LVI-suunnitelmavaiheessa. Versiohallinta on valitettavan hankalaa monille. Meillä mm. leimautettiin kunnalla vanhat LVI-suunnitelmat, sähkösuunnitelmat nyt eivät ikinä päivittyneet oikein ja keittiötoimituksen mukana tuli väärän suunnitelman kokoiset kodinhoitohuoneen alakaapit. Huomioi pohjakuvassa mm. ovien aukeaminen ja ikkunoiden sijainti. Onko joitakin huonekaluja, joiden haluat mahtuvat tiettyyn paikkaan tai haluatko esim. tietyn  mittaisen liesituulettimen. Väliseinien kanssa voidaan vielä tehdä myöhemmin muutoksia niiltä kohdin, joissa ei ole viemäreitä ym. rajoituksia. Takan ja hormin paikka on myös mietittävä tarkasti.

    - Päätä ajoissa haluatko viemärit seinän sisään ja seinäwc:n. Parasta olisi tietysti piirtää seinäwc:t jo viralliseen pohjapiirrokseen. Meillä oli siinä piirrettynä tavalliset pöntöt, vaikka alusta asti tiedettiin, että seinäwc:t on tulossa ja kaikenlaista hankaluutta tämä onkin sitten aiheuttanut. Kaikki vesiputkiin ja viemäreihin liittyvä pitää muutenkin päättää tosi ajoissa, lattiavalun jälkeen moni muutos onkin sitten jo myöhäistä. Ajoissa on myös päätettävä haluatko perinteisen pyöreän vai seinän viereen laitettavan vesikaivon.

    - Päätä ajoissa sähkökalustesarja. Eri sarjat vaativat eri asioita. Esim. Renovassa ei saa neljää pistorasiaa peräkkäin eli jos sähkösuunnitelmiin piirretään neljä rasiaa, Renovan kanssa saa kaksi kaksoisrasiaa vierekkäin. Näyttää vähän hassulta ja näinhän meille kävi. Paikoissa, joissa tarvitsee paljon rasioita, tämä ei tietysti haittaa ja jää yleensä kalusteen taaksekin, mutta näkyvillä paikoilla vähän hassua. Meillä oli kyllä Renova valittuna ajoissa, mutta tätä yksityiskohtaa sähkösuunnittelija ei huomannut meille kertoa.

    - Päätä ajoissa haluamasi listojen leveys. Talotehtaalle pitää ilmoittaa hyvissä ajoin ulkoseiniin tulevat rasian paikat, joten jos haluaa yhtään normaalista leveämpiä listoja, rasioiden paikkaa tulee muuttaa. Sisäseiniin saa sitten käydä itse merkkaamassa rasioiden paikat, kun sisäseinien rungot ovat pystyssä. Listojen leveys kannattaa huomioida tarkkaan monissa paikoissa. Olen nähnyt taloja, jossa leveitä listoja on kaiverrettu esim. rasioiden tai keittiön saarekkeen kohdalla.

    - Sähkörasioiden määrä ja paikat. Tämän neuvon kuulee varmasti jokaiselta jo rakentaneelta: laittakaa tarpeeksi pistorasioita. Mekin kuulimme ja silti yhdestä huoneesta jäi muutama puuttumaan. Onneksi rasioiden lisääminen oli mahdollista vielä väliseinien rakentamisen jälkeenkin. Seinään asennettiin remonttirasiat ja sähköt vedettiin seinän toisella puolella olevista rasioista. Kannattaa katsoa nykyisestä asunnosta periaatteita rasioiden määrään. Joka seinällähän niitä pitäisi olla. Meitä muuten hämäsi se, kun pohjakuvaan oli piirretty yhden huoneen seinälle sänky. Tuli sellainen vaikutelma, että eihän sängyn alle tarvitse pistorasiaa. Eihän siihen mitään sänkyä ollut edes tulossa... Eikä tässä vaiheessa kukaan voi tietää huonekalujen lopullista paikkaa, joten joka seinälle vaan rasioita. Ja olohuoneeseen riittävän monelle seinälle antennirasioita. Rasioiden ja katkaisijoiden tarkkaa sijaintiakin voi sitten jo alkaa miettiä. Eli kuinka monta senttiä lattian pinnasta ja kuinka monta senttiä nurkasta/karmista. Pyyhepatteri kylpyhuoneeseen?

    - Ennen kattopaneleiden tai levyjen asennusta pitää tietää tarkat valaisinten paikat. Joko kerrot itse millin tarkkuudella tai työmiehet laittavat reiät sähkö/valaistussuunnitelman mukaan (sinnepäin).

    - Valaisinten valintaakaan ei voi aloittaa liian ajoissa. Perinteisestihän kattoon laitetaan valaisimen kohdalle töpselirasia. Moni valaisin ei kuitenkaan peitä näitä rasioita, jolloin valaisimen alta joko näkyy muovinen rasia tai reikä. Me saimme taistella ihan tosissaan sähköurakoitsijan kanssa, jotta hän laittoi valaisimen kohdalle pelkän reiän, josta johto roikkui ja rasian sitten toiseen paikkaan huoneen kattoon. Valaisinten ja muiden sähkölaitteiden valinta on tärkeää myös sen takia, jos jokin vaatii muuntajan. Meillä esimerkiksi ovikello vaati muutajan. Seinävalaisimet ovat kivoja, mutta kovinkaan moneen paikkaan niitä ei uskalla laittaa. Ellei sitten halua niitä valkoisia rasialätkiä seinille, jos siihen ei sitten haluakaan valaisinta. Mutta johonkin varmasti löytyy selkeä paikka seinävalaisimille. Joillakin valaisimilla on pitkät toimitusajat, joten kannattaa valita ajoissa ainakin kiinteät valaisimet.

    - Kodinkoneiden valinta. Kodinkoneet tarvitsee tietää ajoissa keittiökalusteiden suunnittelua  sekä sähköjen vetoa varten. Meillä esim. on uuni/mikro-yhdistelmä, joka vaatii huomattavasti enemmän virtaa kuin tavallinen mikro. 

    - Myös seinäpinnat olisi hyvä päättää ajoissa. Ainakin se, mihin  tulee panelia, maalia, laatoitusta tai tapettia. Joissakin tapeteissa on pitkät toimitusajat, joten ei niidenkään valintaa voi aloittaa liian ajoissa. Sama koskee laattoja ja lattiaa. Jos seiniin on tulossa panelia ja ne haluaa maalata itse, sitä maalaushommaa riittää, joten panelitkin on syytä hommata ajoissa.

    - Lattiamateriaalin paksuus pitää tietää ennen lattiavalua, joten se pitäisi päättää todella ajoissa.

    - Ennen väliseinien runkoja voi vielä miettiä seinien paikkoja. Itse suunnittelin hauskan hyllysysteemin wc:n ja lastenhuoneen välille. Viimeistään ennen kylpyhuoneen laatoitusta olisi hyvä miettiä haluaako kiinteän pesuainehyllyn pesuhuoneeseen.

    - Kannattaa miettiä, mitkä asiat häiritsevät nykyisessä kodissa. Meitä häiritsi kaksikerroksisuus, hankalat kaapit keittiössä, liian vähän säilytystilaa keittiössä ja eteisessä, ahdas eteinen, tammiparketit ja lastulevykaapistot. Kylpyhuoneessa häiritsi kastumiselta suojeltavat kaapistot sekä väliovi. Saunan oven puunuppi häiritsi myös :) Muutamia mainitakseni. Meillä on nyt yksikerroksinen koti, paljon säilytystilaa keittiössä, ei yhtään hankalaa kulmakaappia tai kaappia tason alla ja kokopuiset kiinteät kalusteet. Kylpyhuoneessa ei ole kalusteita ja väliovena on lasiovi. Saunan ovessa on lasinuppi :) Säilytystilaa ei sisätiloihin varmaan saa koskaan tarpeeksi, ellei ole varaa rakentaa montasataa neliöistä taloa. Meille rakennettiin iso käyttöullakko, joka on kyllä hyvä. Käyttöullakko ei muuten tuo juurikaan lisäkustannuksia, joten minusta sellainen kannattaa ehdottomasti rakentaa.

    Nämä olivat siis oman kokemuksen perusteella tärkeiksi osoittautuneita asioita. Mietittävää riittää ja huh, onneksi se on takanapäin :) Päivitän tähän lisää asioita, jos tulee mieleen.

    p.s. naulanreiät laitetaan piiloon kunhan keretään