• Lähiseudun helmet


    Pari viikkoa sitten kävimme oikein urakalla läpi Tuusulan museotarjontaa. Tuusulan Rantatieltä löytyykin paljon vierailemisen arvoisia paikkoja. Kävin ensimmäistä kertaa Halosenniemessä ja olin todella vaikuttunut. Paikka on aivan upea ja talo mahtava ja moderni oman aikansa taloksi. Kannattaa ehdottomasti käydä! Toinen paikka, josta olin todella vaikuttunut oli Sibeliuksen koti Ainola, joka sijaitsee Järvenpään puolella. On hienoa vierailla Ainolassa, jonka viimeisin asukas on ollut Aino Sibelius ja talo on jäänyt todellakin siihen kuntoon, jossa se heidän asuessaan oli. Ainolan alueella on myös todella viehättävä kahvila, jossa on tarjolla luomuherkkuja. Luomujäätelöannosta voin ainakin suositella. Rantatien varrelta löytyy muitakin museoita, Aleksis Kiven pieni kuolinmökki kannattaa myös käydä katsomassa. Museokierroksen jälkeen kävimme ruokailemassa Ravintola Ateljeerin terassilla. Lähelläkin on paljon! Kolme ylintä kuvaa Halosenniemestä ja muut kuvat Ainolasta.